Oulun n̶u̶o̶r̶i̶n̶ toiseksi nuorin ehdokas

Joulukuun 10. päivä 2016 ehdokkuuteni Oulun kuntavaaleissa julkistettiin ja ainakin vielä näillä näkymin olen koko kunnan nuorin ehdokas (Lisäys 16.2: menetin nuorimman ehdokkaan tittelin vihreiden Iida Jokiselle). Haluan ottaa asian heti esille, koska nuori ikäni voi joidenkin mielestä olla negatiivinen asia. Vaikka minulla ei olekaan iän tuomaa kokemusta kunnallispolitiikasta, on minulla silti monia etuja verrattuna vanhempiin ehdokkaisiin.

Olen optimistinen ja motivoitunut vaikuttamaan kunnan asioihin, enkä ole palveluksia velkaa yhdellekään ulkopuoliselle vaikuttajalle. Lisäksi on fakta, että maailma on erilainen kuin se oli 80-luvulla, jonne suuren osan valtuutettujen lapsuus sijoittuu, joten heillä ei todennäköisesti ole yhtä vahvaa kosketusta nuorisoon ja nuorten mieltäpainaviin asioihin.

Itse kuulun sukupolveen, joka elää nopeinta muutoksen aikaa sitten teollisen vallankumouksen. Teknologia kehittyy huimaa vauhtia, maailma on päivä päivältä globaalimpi ja esimerkiksi internetin rooli päivittäisessä elämässä kasvaa koko ajan. Olen lapsuudesta asti varttunut internetin, älypuhelimien ja sosiaaliseen median ympärillä, ja tulen tulevaisuudessakin olemaan muutoksen etulinjassa. Aion siis tuoda esille näkökulman, joka on perillä nykyhetkestä, ja kulkee kehityksen etunenässä.

Vaikka ajankohtaiset asiat ja kunnan tilanne ovat koko ajan muuttuvassa asemassa, eikä tulevaa voi ennustaa, on tavoitteenani puuttua etenkin nuorten ajankohtaisiin ongelmiin. Esimerkiksi nuorten syrjäytyminen, mielenterveyden ongelmien ehkäiseminen, sekä liikekeskustan kehittäminen ovat tällä hetkellä asioita joihin haluaisin puuttua.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s